Sh Harjula

Meitä hoitajia arvostellaan usein siitä, että puhumme alastamme niin rumasti, ettei sille kukaan halua sen takia. Haluan sanoa jo tämän tekstin ensimmäisessä kappaleessa, että rakastan työtäni sairaanhoitajana. Identifioidun vahvasti sairaanhoitajaksi ja minun on hyvin vaikeaa ajatella tekeväni muuta työtä. Näillä saatesanoilla haluan nyt puhua hieman auttamisesta.

Se mitä olen oppinut viime vuosina on kuitenkin, että kriisitilanteessa (ja silloin kuin kalentereista on unohtunut merkinnät juhlapyhistä) sairaanhoitajat ja muut sote-ammattilaiset ovat julkista omaisuutta, jolta joulumieltä ja talkoohenkeä odotetaan huomattavasti enemmän kuin muilla aloilla. Ajatellaan, että kun ollaan niin kuvitellulla kutsumusalalla, niin näitä ominaisuuksia meiltä löytyy kuin uusiutuvia luonnonvaroja.

Olen viime aikoina katsonut ysäriklassikko Teho-osastoa, jonka eräässä jaksossa näytetään katkelmia siitä, kuinka opiskelijoita haastatellaan lääketieteellisen hakuprosessissa. Kerta toisensa jälkeen kysymykseen ”miksi haluat lääkäriksi” vastataan, että ”haluan auttaa ihmisiä” ja pöydän toisella puolella olevat pitkän linjan tekijät huokaavat – eivät liikutuksesta vaan kyllästymisestä. Jep, niinhän me kaikki.

En enää täysin muista mitä itse lepertelin sairaanhoitajaopintojen pääsykoehaastattelussa. Mielestäni puhuin siitä, mikä vaikutus hoitajalla on potilaan ja perheen kokemukseen sairaudesta. Totta sekin. Tänä päivänä kuitenkin tiedän, että en jaksaisi vaihtaa enää yhtään vaippaa tai saada enää yksiäkään eritteitä kaaressa päälleni, jollen olisi niin kiinnostunut lääketieteestä, tekniikasta ja eri kuntoutuksen keinoista ja apuvälineistä. Keinoista, joilla niitä ihmisiä autan. Keinoista, joiden käyttöön minulla on korkeakoulututkinto ja erityisosaaminen.

On hienoa lähteä alalle halusta auttaa ihmisiä, mutta se runollinen auttaminen on vain jäävuoren huippu siitä, mitä hoitotyön erityisosaaminen on. Auttaminen on kivaa oman aikansa, mutta se ei kanna kovin pitkälle. Kaikki potilaat eivät ole suloisia mummoja tai söpöjä lapsia, eikä kaikki potilaat todellakaan halua sinun apuasi. 

Halutessaan auttaa ihmisiä onkin hyvä miettiä, että mihin hintaan on valmis auttamaan. Jos haluaa hyvän mielen  auttamisesta, sen saavuttaa myös parempipalkkaisen päivätyön rinnalla tehtynä vapaaehtoistyönä. Jos taas haluaa auttaa ihmisiä siten, että päivittäisellä tasolla joutuu tinkimään sen erityisosaamisen käytöstä, johon sinulla on vuosien koulutus ja kaupan päälle kuunnella vähättelyä siitä, miten todellisuudessa vain vaihdat mehukannuja ja vaippoja niin tervetuloa. Hoitoala voi hyvin olla juuri sinua varten.

Hoitotyössä teet nimittäin suuren osan ajasta kaikkea muuta kuin koulutustasi vastaavaa työtä. Usein siten, että sille todellista koulutustasi vastaavalle työlle, erityisosaamisellesi, jää häviävän vähän aikaa. Ei siinä, kehityt kyllä sote-moniottelijaksi, mutta säällisen korvauksen sijaan maksat siitä usein kovan henkilökohtaisen hinnan.