Sairasloman jälkeisen elämän vaikeinten vastattava kysymys on ”miten olet jaksanut?”. Siihen tulee vastattua vähän väistellen, tuntuu että liian itsevarma vastaus saattaa tuhota taian. Vastauksissani olen ”pärjännyt ihan hyvin, vaikka välillä väsyttää” – ja vaikka juuri pärjääminen oli se, mitä en enää halunnut tehdä koskaan. Tai ”nykyään nukun hyvin” – paitsi ettei sekään aina ole sanottua.
Jos mittareita katsoo, en ole sen ihmeellisemmässä paikassa jaksamiseni osalta. Syvin masennus on kuitenkin väistynyt ja energiaa elää elämää töiden ulkopuolella on enemmän. Vanhaan kuitenkin lipsuu hyvin helposti ja vastaan pistäminen vaatii hurjasti voimia.
Tässä blogihiljaisuuden aikana työaikani on suunnitellusti noussut 75 prosenttiin ja olen käynyt viikoittain terapiassa. Pandemia on jatkunut, viimeisimpänä rajoittaen taas harrastamista, eli uudet henkireikäni ovat olleet jäähyllä. En olisi uskonut, että joskus ikävöisin harrastuksiani, jotka ovat puhtaasti elämän epämukavuusalueella hapuilua.
Työajan nousu on paikoin hengästyttänyt, mutta mieluiten olen töissä kuin yksin ajatusteni kanssa kotona. Kuitenkin vaikka miten oma suhtautumiseni työhön tai omat vaatimukseni itselleni olisivat muuttuneet, ei työ itsessään ole. Ainakaan parempaan. Kun myös kollegat ympärillä ovat puhki, tuntuu turhalta pelata omaa ”uupumuskorttia” pöytään kun sen kulmat ovat jo nuhjuiset ja toisten kortit ovat suoraan laminointikoneesta. Ja pärjäänhän minä.
Vaikka usein turhauttaa, olen saanut myös takaisin osan työnteon ilosta. Vastaavasti olen saanut myös tervettä kiukkua ja voimaa myöntää, että monet asiat tässä työssä ovat epäterveellisiä eikä se tee minusta sen huonompaa hoitajaa, vaikka myönnän, että välillä todellisuus ottaa päähän, välillä tämä työ ei huvita yhtään.
Näillä sijoillani olen vielä viikon. Sitten vaihdan uuteen työyksikköön. Samaa työtä, hivenen eri perspektiivistä. Työmatkakaan ei muutu. Olen samaan aikaan sekä lapsenomaisen innostunut että kauhuissani. Työyksikön vaihtoon liittyi puhelu työterveydestä todeten, että tämä ”uupumusprosessi” nyt päättyy. ”Aloitetaan sitten uusi uudessa työpaikassa jos on tarpeen”. Ja ajattelin vain, että vaikka jollekin olen vain yksi prosessi muiden joukossa, niin minulla on vain yksi elämä ja se saisi sujua paremmin kuin siinä ja tässä.
Sh Harjula 
Jätä kommentti