Kun viimeksi kerroin kuulumisiani olin ollut töissä noin kuukauden 50% työajalla. Tunteet menivät laidasta laitaan. Väsyin herkästi. Jännitin usein. Olisi teeskentelyä sanoa, ettei niin olisi yhä, mutta haluan kirjoittaa ylös muutamia huomioita työhön paluusta ja toki siitä, kuka olen töiden ulkopuolella. Moni asia on nyt paremmin, mutta monessa kipukohdassa vasta aloitan toipumisen. Olen masentunut ja usein lannistunut sen edessä, miten pitkänä tie edessäni aukeaa.
Ensi viikolla istun alas esimiehen ja työterveyslääkärin kanssa puhumaan jatkosta. Jatkuuko osittainen sairasloma vai miten edetään. Ajattelen tästä joka viikko hieman eri tavoin. Lähtökohtaisesti toivon jatkavani pienemmällä prosentilla töissä, kunnes olen aloittanut terapian ja se on lähtenyt käyntiin siten, että olo on luottavainen. Terapeutin löytäminen oli oman blogimerkintänsä veroinen aihe, mutta sekin onni on kohdalle osunut, että löysin terapeutin, jolla on tilaa uudelle asiakkaalle. (Vai potilaalle? En edes tiedä.)
Olen nauttinut töissä käynnistä. Voisi sanoa, että olen tuntenut jonkinlaista uutta intoa ja paloa työhöni, vaikken ollut niitä mielestäni menettänytkään. En tiedä onko perspektiivini jotenkin muuttunut. Paljon menee aikaa ja energiaa rajaamiseen. Uudet toimintatavat eivät tule automaatilla vaan vielä pitää valita paremmin. Vanhaan on helppo lipsua.
Sairaslomalta paluun aikaan tunsin huolta siitä, että olen pudonnut kelkasta. En tiedä uusimpia asioita, viimeisimmät ohjeet ja sähköpostit on lukematta. Nyt olen jo hyväksynyt sen, että olen todellakin pudonnut kelkasta. Puolikas työaika on käytännössä vierailevan tähden elämää. Olen töissä varsin harvoin ja usein olen miettinyt, onko se kuinka järkevääkään. Harvinaisiin vuoroihin kohdistuu välillä turhan suuri paine. Pitäisikö vain tulla jo kokonaan takaisin vai suosiolla olla kokonaan poissa töistä?
Toissa viikolla olin lykkääntyneellä kesälomallani. Ajattelin alkuun, ettei se varmasti näiden pitkien vapaiden keskellä tunnu yhtään lomalta. Olin väärässä. Nyt kun ylikierrokset ovat jääneet pois, osasin nauttia. Olin oikeasti lomalla. Ja totta puhuen en ole varma koska olen viimeksi ollut. Loma oli paikallaan. Edeltävällä viikolla unet olivat olleet rikkonaiset ja mieli maassa. Pohdin esimiehen kanssa, oliko kyseessä varoitusmerkki, pitäisikö jäädä pois töistä.
Päätin kuitenkin jaksaa muutamat vuorot ennen lomaa, koska syy unien rikkonaisuuteen löytyi helposti. Olin ”pärjännyt” niin hyvin, että olin taas muuttunut siksi, jolle oli helppoa purkaa huoliaan. Ja todella halusin ollakin se tyyppi. En vain osannut myöntää, että just nyt, minulla ei ole voimaa olla niin hyvä tuttava, kaveri tai ystävä kuin haluaisin olla. Kaikki energia menee oikeastaan siihen, että kuuntelen itseäni ja olen oma itseni.
Ja se omana itsenä oleminen. Huh huh. Se on kuulkaa kivaa. Pitkän sumuisen kauden jälkeen tunne siitä, että tietää mitä haluaa ja että ylipäänsä haluaa jotain, on upea tunne. Voima heittää läppää, kikkailla sanoilla. Se on mitä suurimmissa määrin minua. Ja vaikka kuljettavan matkan pituus masentaakin, on niin valtavan iso onni tietää, että on matka kuljettavaksi ja minusta on ehkä vielä kulkemaankin se.
Sh Harjula 
Jätä kommentti