Kun parhaasi ei riitä

Satuin lomallani lukemaan eri medioista vinkkejä nuorille eri alojen vastavalmistuneille. Puhuttiin ahkeruudesta ja positiivisesta asenteesta ja lopuksi todettiin, että ”Tee parhaasi, se riittää!”. Entä jos ei riitä? Minusta siltä tuntuu usein, miltei päivittäin. Ei siksi, että kokisin etten osaa vaan siksi, että edellytykset tehdä hoitotyötä arvojensa ja koulutuksensa mukaisesti ovat koko ajan huonommat.

Kun on tarpeeksi monta kertaa löytänyt ikäihmisen janoissaan, märissään tai kaatuneena lattiaan siksi, ettei tämä ole halunnut soittaa kelloa vaivatakseen hoitajaa, ”kun teillä on niin kiire ja raskasta muutenkin”, tietää että systeemi on rikki. Meillä on liian kiire, jos syystä sairaalassa oleva potilas kokee olevansa vaivaksi. Vaivaksi ammattilaiselle, jolla on korkeakoulututkinto tämän hoitamiseen.

Olen usein tilanteessa, jossa potilaat kiittelevät saamastaan hyvästä hoidosta. Osa minusta miettii, että onkohan tuo nyt vieraskoreutta, hyvilläni olen toki. Kuitenkin päivän päätteeksi ajattelen, että mitä kaikkea potilaalta jäi saamatta minun säntäillessäni kuin aropupu ehtiäkseni tehdä kaikista välttämättömimmät. Se välttämätön on yleensä lääkehoitoa ja paperitöitä, vain aniharvoin aitoa kohtaamista ja kuuntelemista. 

Kun työn huono resursointi ei anna myöden auttaa potilasta parhaan osaamisesi ja koulutuksesi mukaisesti alkaa mieli vähitellen särkyä. Arjesta tulee pyrkimystä hallittuun rimanalitukseen ja kun hoitaja on lopulta rikki, muuttuu hallittu hallitsemattomaksi.

Kollegani @pohjoisesta kirjoitti Twitterin puolella koskettavasti siitä, kuinka kiire ja liian kireälle vedetyt resurssit vievät lämmön kohtaamisista ja ajavat hoitajan työuupumukseen.

Olen nähnyt sen saman uupumuksen liian monella kollegallani. Eikä se ole seurausta koronasta. Me olimme loppu jo ennen koronaa. Siinä missä potilaat ansaitsevat parempaa, ansaitsevat hoitajat mahdollisuuden tehdä työnsä parhaan osaamisensa mukaan, rikkomatta siinä itseään. Me kaikki ansaitsemme parempaa ja siksi kysymys hoitoalan palkoista ja työolosuhteista on kysymys arvoista. 

Jätä kommentti